Juuri kun tuntuu että elämä hymyilee ja stressi katoaa, tapahtuukin jotain pysähdyttävää, joka saa taas muistamaan kuinka häilyväistä ja arvaamatonta elämä on. Sääli, että tällä kertaa elämän piti muistuttaa tästä faktasta lapsien kautta...   :/

Ihan hirveää, kun pieni lapsi joutuu kokemaan jotain sellaista, mitä rakas villikko poikani joutui kokemaan. Aikuisenkin elämä järkkyisi tuollaisesta ihan kauheasti, mietin vain miten kova paikka se lapselle on. C'était pas sa faute, les parents auraient dû regarder mieux.

Sain toisaalta M:ltä piristävän kääliöinti puhelun.   :D   Se oli ihan hassu! Pitäisi mennä tanssimaan. Ja hah ja hih!!!

Nyt kun kouluvuosi alkaa loppua (ihanan kamalaa), ajattelin summata yhteen kuluneen vuoden. Paljon on tapahtunut ja paljon olen oppinut. Jotta tämä menisi oikein, on aloitettava kesästä 2006.

Kesä 2006 oli mulle ihan uutta. Mä aloin käydä ulkona, tapasin poikia, menetin neitsyyden (mikä ei oikeasti ole niin iso juttu). Mä vietin "hullua nuoruuskesää", jonka monet ikäiseni ovat viettäneet jo paaaljon aiemmin. Ensimmäistä kertaa mä tunsin itseni naiseksi ja kauniiksi sellaiseksi. Oli ihan uskomatonta, että pojat saattaisivat oikeasti kiinnostua myös minusta. Kesä antoi mulle paljon lisää varmuutta ja rohkeutta olla oma itseni. Mä sain yhden loistoystävän. Toisaalta mä myös olin aika pyörällä päästäni kaikesta: pääsin molempiin kouluihin, jouduin tekemään ison muuttopäätöksen. Hyvästelin ystäviä, pakkasin ja muutin. Ja tietysti itkin...

Koulun alku, syksy 2006 oli shokki. Ystävät kotikotona, uusi kaupunki ja uudet ihmiset täällä. Oli kauhee, kun en tiennyt vapaa-ajalla, mitä olisin tehnyt. En keksinyt kivoja harrastuksia, kaipasin vain kaikkea vanhaa tuttua ja turvallista. Onneksi sain yhden uuden ja todella hyvän ystävän täältä.

Loppuvuosi 2006-2007 tähän pisteeseen onkin mennyt sitten sekavissa merkeissä. Ahdisti ja ahdistaa tämä, kun en oikein vieläkään ole löytänyt oikeaa koulua itselleni, en ole vielä varsinaisesti kotiutunut tänne. Toisaalta olen saanut uusia ihania kavereita, ja uuden loistavan ystävän. Toinen hyvä ystäväni on saanut asiansa suhtkuntoon, muuttaa poikaystävänsä luo. Tämä mies on hyvä tyyppi, hauska. Mä pidän siitä. Kaverini tosin pitäisi olla hieman enemmän "omapäisempi" eikä niin keskittyä siihen, kuinka muut ajattelevat, että tulisi elää ja olla ja näyttää,  tai kuinka miesten kanssa pitäisi toimia.

Mä olen oppinut ihan uskomattoman paljon tänä vuonna. Mä olen saanut roppakaupalla itsevarmuutta. Ihaninta tässä on se, että täällä ketään ei tuomita ulkonäön pohjilta. Vain se kuinka käyttäydytään on merkityksellistä. Olen saanut taas hieman enemmän selville, millainen mä olen luonteeltani.

En pidä siitä, miltä näytän. Olen itse lihottanut itseni, kun olen ahminut ongelmiini. Tämä ärsyttää minua, sillä en tunne oloani hyväksi tässä kropassa. Onneksi voin vaikuttaa asiaan. En myöskään pidä siitä, että olen alkanut lipsumaan koulun kanssa. Minun pitäisi olla ahkerampi, vaikka aina ei kiinnostaisikaan. Ja minun pitäisi olla vakavampi useammin.

Toisaalta pidän siitä, että osaan höpsötellä ja nauraa ja tehdä "noloja" juttuja. Pidän siitä, että minulla on erilaisia ystäviä. Pidän siitä, että olen "viaton". Pidän siitä, että olen oppinut näyttämään enemmän tunteitani.

Nyt on melkein jo hyvä olla. On vain saatava fyysinenkin hyvä olo.   :D 

Olipas taas tout le monde aime le monde tekstiä

Juuri vähän aikaa sitten mä päätin, etten halua seurustella enkä halua sen "nykyisen" pojan kanssa mitään vakavaa. Nyt kun me ollaan sitten sovittu, tai se sanoi ettei ole päässyt vielä vanhasta yli, mikä on kyllä enemmän kuin totta, niin huomaan kaipaavani sitä läheisyyden tuntua (tässä tapauksessa fyysistä) ja tätä poikaakin. Sääli että taas kerran huomaan itse aiheuttaneeni osaksi tämän pojan lähdön ja saan taas katua, kun en tehnyt asioille mitään, silloin kuin se oli mahdollista.

Ehkä toisaalta on hyvä, että mulla ei ole ketään seurustelukumppania nyt. Voin oikeasti keskittyä saamaan oman elämäni raiteilleen. Kesällä aion sitten keskittyä enemmän nooh bongailuun  :D  Mutta mistä ne ihmiset löytää toisen ihmisen???? En mä vain tiedä, koulusta en sellaista löydä... johtuu ihan siitä kun meillä ei ole poikia siellä

Tänään tai siis nyt oon koko pitkän viikonlopun mun omassa kotona en siis kotikotona. Mun pitäis tehdä kaikkia koulujuttuja... voi plääh vaan... Mutta siis toi ei ollut se mun pointti tässä jutussa.

Mä haluaisin, että olisi jo kesä ja mä pääsisin mökkeilemään. Just mietin, kun en ole oikein saanut nukutuksi (kiits kiva naapuri ja sun telkkaris!!!), että mökki on aina ollut the ultimate place without worries mulle. Sinne kun pääsee, niin maailma kirjaimellisesti pysähtyy. Noh, rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että tämä johtuu myös siitä, ettei siellä ole muuta kuin metsää  :D  Kuitenkin, siellä harvemmin mulle tulee minkäänlaisia ahdistuksia tai suuria suruja. Jotenkin siellä ei ole koskaan kiire minnekään.

Mä rakastan niitä aamuja, kun herään ensimmäisenä, tupa kylpee auringon valossa, keitän aamukahvit ja istun hiljaa... Joskus saatan oikein repästä ja mennä ulkoportaille istuksii ja nauttimaan aamusta. Mä rakastan sitä tupaa, se on niin valoisa ja niin ihana! Ja sitten kun tylsyys iskee, mä lähden kävelee tai otan mökkipyörän ja suoritan extreme-pyöräilyn rantaan (siinä ei siis toimi jarrut kunnolla siinä fillarissa) ja menen sinne laiturille makoilee ja ehkäpä suoritan nudistiuinnin (ihan måste homma kesällä). Ja sitten mennään kylille ja katsellaan maailman menoa, kunnes onkin jo aika mennä mökille tekee ruokaa ja sitten alkaakin päivän kohokohta kalastusretki Vilsun kanssa: mä soudan ja valitan ja toinen onkii ja kiljuu mulle suunnan.  :D 

Oi, tää niin tahtoo mökille!!! Ja kesän!!! Vaikka tää pitää tästä talvestakin. Nyt on sellainen aurinkoinen pakkasilma. Kun mun ikkunasta katsoo ulos, näyttää siltä, kuin joku olisi tyhjentänyt kimallepurkin ulos: pakkaskimallusta... Loves it!!!

Jooh, wattu en oo laihtunut, wattu oon ehkä lihonut. Olin eilen uimassa, taidan alkaa käydä nyt taas ahkerasti, vaikka keskiviikkoisin siinä 12-16 hyppärillä, sitten voisin vielä illalla käydä siinä vatsajumpassa.

Ooioioi, mulla on ehkä mies kuvioissa. Viimeksi kotona ollessani tapasin tämän poijjaan, vähän pussattii, paljon juteltii, mutta nyt se ehkä haluis nähdä. Toisaalta oma elämäni ei ole ihan kunnossa, en tiiä missä oon / mitä teen / milloin teen. Haluisin ehkä jäädä opistolle ja mennä ehkä ensi tai seuraavana vuonna ulkomaille. En tiedä, onko  mulla tarpeeksi aikaa ja innostusta mahduttaa mies ystävien, koulun, perheen ja töiden rinnalle, kun kuitenkin nähtäisiin vain kotikonnuilla. Mutta kuitenkin, oon ehkä vähän ihastuksissani...   :D